Mainio emo

 

Suosittelemme, että rygjauuhet saavat kasvaa rauhassa ja karitsoivat ensimmäisen kerran 1,5 -2 vuotiaina. Rygjan keskimääräinen karitsaluku on 1.8 karitsaa per karitsointikerta eli karitsoita syntyy yleensä 1-2, mutta toisinaan myös kolmosia syntyy. Neloset eivät puhdasrotuisella rygjalla ole mahdottomuus, mutta hyvin harvinaiset. 

 

    Karitsoinnit tulee valvoa, jotta mahdollisiin ongelmiin kuten karitsoiden virheasentoihin voi puuttua ajoissa. Jos syntymässä on vain yksi karitsa, voi syntymäpaino joskus olla 5-7kg ja silloin apuakin tarvitaan. 

Emon vaistot ovat normaalisti hyvät ja emot ovat runsas maitoisia. Karitsat ovat syntyessä vankkoja, tasakokoisia ja karitsakuolleisuus on yleensä pieni. Rygjaemo hyvin harvoin hylkää karitsoitaan ja joissain roduissa esiintyvää rasismia eli värin perusteella tapahtuvaa karitsan hylkimistä ei rygjilla ole esiintynyt.

 

    Karitsaluvun ollessa  1-2(3) terveet emot saavat normaali tilanteessa itse imetettyä karitsat ja tuttipullokaritsoiden määrä on vuosittain pieni. Runsasmaitoisten emojen utaretta täytyy alkuun seurata ja väkirehun määrää harkiten nostaa, jotta utareen maidontuotto tasoittuu karitsoiden tarpeisiin.

 

    Karitsoiden 3 päivän paino on keskimäärin noin 5kg, 6 viikon paino noin 19kg ja 4kk paino 37,5kg.  Tuotosseuranta tilojen uuhien karitsatuotos on keskimäärin 32,38kg.

Karitsoiden vieroitusajankohdan suhteen on eri tiloilla erilaisia käytäntöjä. Karitsat tulee kuitenkin vieroittaa viimeistään ennen viiden kuukauden ikää, jolloin pässit tulevat sukukypsiksi. Varhaisempi vieroitus, 3-4kk iässä antaa emoille enemmän aikaa kuntoutua ennen seuraavaa astutusta.

 

    Rygja ei sovi ympärivuotiseen karitsointiin sillä emot eivät tiinehdy hyvin kuin vuorokauden pimeän ajan ollessa pisimmillään. Laidunkaudella mahdollisesti tapahtuvista vahinkoastumisista vain harvoin tulee uuhet tiineeksi.

Pääasiassa rygjakaritsat syntyvät keväällä maaliskuun puolivälistä -toukokuulle, mutta karitsointi kesällä on periaatteessa myös mahdollinen. Uuhet täytyy silloin laittaa pässin kanssa viimeistään helmikuun alussa. Tiinehtyvyys on luultavasti kuitenkin pienempi kuin syksyllä astutetuilla.

 

Kuva: Sanna Vanhatalo, Niittypellon tila